Moikka! Oon ollut Ranskassa pian kuukauden ja on siksi aika
kertoa, mitä on tapahtunut!
Ensimmäiset kaksi viikkoa olivat aikamoista heilahtelua
fiiliksissä. Kirjotin silloin ylös paljon ajatuksia asioista, mitkä on yllättänyt
(ehkä jopa järkyttänyt) mut. Nyt elämä
on kuitenkin tasaantunut ja löytyi jopa vähän aikaa kirjoittelulle, joten
koitan saada kerrottua oleelliset.
Tiivistys fiiliksistä, jonka jälkeen pääset seuraamaan
sotkuista- (muka-)kronologista kirjoitusta!
-
Oon sopeutunut perheeseen hyvin, ne on kaikki
ihania tyyppejä!
-
Koulu on erilaista, vaikeahkoa, mutta loistava
tapa oppia kieltä ja kulttuuria
-
Ranska on kaunis ja kulttuuririkas maa, josta nautin
ja inspiroidun joka päivä vaan! Ja ruoka on namia
Saavuin Ranskaan 27. elokuuta ja lentokentällä mua oli
vastassa iso joukko ihmisiä; kaksi host-perhettä ja liuta klubin jäseniä, joita
sitten vuorotellen tervehdin poskisuukoilla (kulttuuriero nro 1). Mulle tuli
näistä ihmisistä tosi ihana fiilis jo alkuun, joten ilomielin lähdin ekan
perheeni luokse. Toinen host-perhe oli kutsuttu illalliselle, joten tutustuin
niihinkin sen verran, mitä väsymykseltä ja hämmennykseltä ja kielitaidolta kykenin.
Se meni heti pitkän kaavan mukaan aperitiiveista alkuruoan ja pääruoan kautta
jälkiruokaan, nam!
Seuraavana päivänä tehtiin perheen kanssa kävelylenkki ja
piipahdettiin naapurustoon juomaan mehua ja juttelemaan mukavia. Minä pysyin
aika hiljaisena, sillä ei multa oikeastaan kysytty mitään. Oon huomannut, että
ranskalaiset on yllättävän ystävällisiä, mutta niiden kiinnostus muita kulttuureita
kohtaan ei oo kovin korkea.
29. elokuuta- 1. syyskuuta vietin muiden piirin vaihto-oppilaiden
kanssa Cahorsissa orientaatioleirillä, jossa meillä oli ranskan oppitunteja,
aktiviteetteja ja tietenkin yhteiset päivälliset. Cahorsin seutu, keskiaikainen
kaupunki St Circq la Popie ja näiden läpi luikerteleva Lot-joki olivat
uskomattoman kauniita paikkoja! Viimeisenä päivänä vierailimme myös Pech Merle-
luolassa, jossa oli ihka oikeita luolamaalauksia ja luolakarhun luita, huisia!
Uskon, että viikonlopussa parasta oli kuitenkin tutustua muihin nuoriin,
vaihdella pinssejä ja jutella kulttuurieroista. Opin muun muassa, että Etelä-Amerikassa
on todella epäkohteliasta puhua ruoka suussa tai olla katsomatta silmiin
keskusteltaessa (jota ainakin minä teen kokoajan). Itse taas kerroin, että
kovaan ääneen puhuminen julkisissa paikoissa nähdään Suomessa jopa röyhkeänä,
latinalaisessa Amerikassa se on täysin normaalia. Oli haikeeta sanoo heipat
vaihtareille, koska niiden näkeminen ei oo itsestäänselvyys ja kaupungista toiseen
lähteminen vaatii järjestelyä. Toivottavasti saatais tässä pian järjestettyä
joku miitti.
Seuraavalla viikolla aloitinkin jo koulun. Perhe kyseli,
että jännittääkö minua, mutta itse pysyin täysin coolina ja en oikeastaan murehtinut
sitä, ENNEN KUIN AUTO KAARTOI KOULUN VIEREEN ja yhtäkkiä koko kehoni alkoi
tärisemään pelosta. Tajutessani olevani täysin yksin ranskalaisten nuorten
kesken osaamatta oikeastaan keskustella ranskaksi, ei oloni yhtään parantunut. Toisen
perheen äiti oli saattamassa mua koulussa, jotta pääsin oikeaan luokkaan ja ensimmäisen
päivän aikana juttelin korkeintaan kahdelle luokkalaiselle. Mun koulussa on
linjat niin englantia, saksaa kuin espanjaa toisena äidinkielenään/muuten vaan
vahvasti puhuville, joten ranskalla mun ei oo tarvinnut yksin pärjätä. Näin kansainvälisessä
ympäristössä mun vaihto-oppilautta ei kuitenkaan ole huomioitu, koska muualta
tuleminen on niin yleistä, joten eräät opettajatkaan eivät oikein ymmärrä, että
en ole suorittamassa ranskalaista ylioppilastutkintoa BACcia ja en esimerkiksi ymmärrä
tunneilla läheskään kaikkea, vaan olen täällä puhtaasti opettelemassa kieltä. Ne
nuoret, joiden kanssa olen jutellut, ovat sanoneet luulleensa minun muuttaneen
tänne ihan perheeni kanssa ja jäävän pysyvästi asumaan. Ensimmäisen ja toisen
kouluviikon hassuuksiin kuului muun muassa se, että nimeni oli opiskelupaikkaa
haettaessa kirjoitettu väärin ja olinkin opettajien listoissa nimellä Liris. (Aluksi
en edes ollut kaikissa listoissa ja jouduin tavaamaan nimeäni luokassa useaan otteeseen
:D) Liris oli nimeni myös orientaatioviikonlopun aikana ja on siis yhä koulun
ruokalakortissa, sähköisissä palveluissa, toisin sanoen lähes kaikkialla.
Ranskan koulujärjestelmä poikkeaa mielestäni yllättävän
paljon suomalaisesta, ja on monelta osin konservatiivisempi ja
byrokraattisempi. Opettajia puhutellaan Monsieur ja Madame- nimillä ja heidän
auktoriteettinsa on suuri. Oppitunnit ovat käytännössä usein opettajan yksinpuhelua
ja muistiinpanojen kirjaamista. Tykkään kuitenkin tästä tyylistä enemmän kuin
olisin arvannut. Usealla opettajalla on hyvin karismaattinen ja intohimoinen
ote opetettavaan aineeseen ja olen oppinut kieltä varmasti enemmän kuin jos
oppitunneilla olisi luettu vain oppikirjaa. Kielten tunneilla on jonkun verran
rennompaa, vaikka opettajat eivät epäröikään testata oppilaiden kielitaitoa
luetuttamalla tekstinpätkiä vuorotellen. Järjestelmä kuitenkin toimii ja hyviin
puoliin kuuluu muun muassa se, ettei tunneilla käytetä puhelimia. Hyppäsin myös
espanjan tunneille (”Hola amigos”- tasolta) espanjaa jo muutaman vuotta
opiskelleiden sekaan ja opettaja varmaan pian olettaa minun osaavan puhua
sitäkin kieltä, hehheh. Yleisten aineiden, kuten historian, ranskan
(kirjallisuus), englannin ja tieteiden lisäksi minulla on erikoisuuksina ”englanninkielinen
kirjallisuus”, ”ranskankielinen kirjallisuus ja humaaniset aineet” sekä ”historia-
maantiede- geopolitiikka- tiedepolitiikka”, joista olen jokaisesta pitänyt. Annetaanpa
vielä hurraahuudot sille, ettei mun tarvitse opiskella täällä matematiikkaa, ahdistuisin
siitä varmaan aika paljon!
Mitä mä oon sitten tehnyt vapaa-ajalla? Tästä ei sentään
tarvitse tehdä ongelmaa, koska vapaa-aikaa ei koulupäivinä liikaa ole.
Maanantaisin ja perjantaisin koulua on jopa kahdeksasta kuuteen ja siihen vielä
lisätään lähes tunnin yhdensuuntaiset koulumatkat, joten iltaisin aika menee
syödessä ja läksyjä tehdessä/kieltä harjoitellessa. Keskellä viikkoa aikaa on vähän
enemmän, ja olenkin soittanut paljon pianoa, lukenut kirjoja ja käynyt kävelyillä.
Kirjojen lukeminen tapahtuu usein kääntäjä kädessä ja vie yllättävän paljon
aikaa, mutta motivaatiolle ei onneksi näy loppua.
Ensimmäisen kouluviikon päätteeksi piipahdimme perheen
kanssa päiväreissulla Toulousessa, ”ville rosessa”, joka on suuri mutta
yllättävän rauhallinen ja erittäin kaunis kaupunki. Vierailimme Capitolissa ja
kävelimme kapeita kävelykatuja, ah! Illalla katsoimme ranskalaisen elokuvan,
mutta harmikseni siihen ei ollut teksityksiä, joten en pysynyt oikein
kärryillä.
Omaa kielitaitoaan on hirveän vaikea (ja oikeastaan turha)
verrata, mutta tuntuu, että koko ajan joku on kysymässä, kuinka hyvin osaan
ranskaa. Välillä tajuan kaiken aivan sujuvasti, toisinaan en meinaa millään
saada sanoista selvää ja kaikki menee ohi korvien. Ja vaikka ymmärtäisin, on
vastaaminen sitten haaste nro 2! Oon kuitenkin aina saanut asiat jotenkin
sanottua ja suurempia väärinymmärryksiä ei oo tullut, joten kai tää elämä ihan
hyvin rullaa 😉
Toisena kouluviikkona aloin jo vähän enemmän jutella luokkakavereiden,
etenkin englantia puhuvien kanssa ja koulun rutiinit alkoivat vakiintumaan. Syön
päivittäin koulun ruokalassa, ja ruokatunti on heittämällä koulupäivän parasta
aikaa. Pääruoan lisäksi lisukkeena on valikoima salaatteja ja jälkiruokia, sekä
leipää sekä leipää, juustoa ja hedelmiä. En koskaan olisi uskonut saavani
koulussa ravioleja, lohifileetä, kanankoipia tai ranskalaisia (ihan tavallisena
ruokana siis), no, ne kaikki on jo koettu! Kouluni oma erikoisuus ruokailussa
on ”lusikkahaarukka” jonka toisessa päässä on pikkulusikka ja toisessa päässä
yhdistettynä iso lusikka ja haarukka: tällä keksinnöllä on varmasti ilmastolle
hyvät seuraukset, mutta salaatin syöminen tuntuu mahdottomalta. Veitsi on sentään
erikseen. Hypätääs kouluruoasta kotiruokaan: Aamupala on täällä makea. Yleensä
syön leipää ja jogurttia hillolla. Välissä on siis lounas, jonka syön arkisin koulussa
ja viikonloppuisin kahdentoista aikoihin kotona. Neljän ja viiden aikoihin on
mahdollisuus syödä vähän välipalaa, jos oon siis kotona silloin. Se on yleensä
hedelmiä, jogurttia tai suklaata. Päivän viimeinen ja pääateria on (yllätys
yllätys) päivällinen, joka koostuu pääruoasta ja jälkiruoasta ja usein näiden välisestä
juustomaistelusta. Se syödään kahdeksan aikoihin. Perheessä syömäni ruoka on
myös tosi hyvää. Yksi jännityksen aiheista ennen tänne muuttoa oli se, miten
nirsoilultani tulen sopeutumaan ruokakulttuuriin. Siitä ei kuitenkaan olet
tarvinnut enää murehtia, aina se ruoka on maistunut! Näiden neljän viikon
aikana olen ranskalaisiksi luokiteltavista erikoisuuksista mm. ratatouillea, ankkaa,
Roquefort-juustoa (alueelle tyypillinen) sekä muita juustoja, hanhenmaksaa (sitä
se varmaan oli, en mene vannomaan), croisantteja, patonkeja, quicheja (piirakoita)
hilloja, viikunoita, suklaakakkua ja crepeseja (parempi versio letuista). Perheen
äidin ollessa espanjalainen, oon myös syönyt joitain espanjalaisia ruokia,
kuten gaspacho-keittoa ja omelettia!
Toisella kouluviikolla kävin tapaamassa rotary-klubiani,
josta sain myös mukavan kuvan! Kokouksessa esiteltiin muun muassa ”päivän
paikallinen henkilö” ja ”päivän mietelause” ja päivällisen aikana juteltiin
tulevasta vuodesta ja minun kohdallani tapahtumista, joihin tulen
osallistumaan. Tulevan kuukauden aikana tulen käymään ilmeisesti ainakin
raveissa ja Carmen-oopperassa. En malta odottaa! Kävin myös seuraavalla
viikolla (eli viime viikolla) klubilla. Lähinnä olin siellä toisen perheen host-siskoni
Even yleisönä, kun hän esitteli klubilla viime vuoden vaihtovuottansa Suomessa!
Oli hauska nähdä, miten hän oli kokenut Suomessa viettämänsä ajan. Oma
esittelyni klubille tulee olemaan vasta marraskuun alussa, joten ehdin hyvin hioa
siitä hienon.
Viikon lopuksi kävimme keskiaikaisissa kaupungeissa: Bruniquelissa
ja Puycelsissa, joista ensimmäisessä vierailin hienoissa linnoissa ja toisessa
nautimme päivästä ulkosalla, kaduilla kävellen. Rakastan vanhojen kaupunkien
tunnelmaa, joka syntyyviinirypäleköynnöksistä kivisten talojen kulmilla, värikkäistä
ikkuna”härpäkkeistä” ja kapeista sokkeloisista kaduista.
Alkaa tuntumaan, että päivät kuluvat yhä nopeammin ja
nopeammin ja oli eräänlainen shokki tajuta, että 10% tästä vuodesta on jo
kulunut. Toisaalta, siihen on kuulunut aivan ihania asioita! Viimeisimpänä viime
viikonloppuinen visiitti Toulousen taidemuseoon ja katedraaleihin, joissa tunsin
taas olevani ranskalaisuuden sydämessä! Ranskalla on aivan omanlaisensa
historia ja on ollut mahtavaa päästä tutustumaan ranskalaiseen kuvataiteeseen
ja runouteen. Koulussa nimittäin analysoidaan jo toista viikkoa putkeen Alcools-runokirjan
yksittäisiä runoja. Vuoden aikana tarkoitus olisi kahmia sen lisäksi viisi
muuta ranskalaista kirjaa, innolla ja kauhulla odotan.
Nyt vaihtarina on oppinut arvostamaan niin ”pieniäkin” asioita
kuin luokkakavereiden hymyjä ja tervehdyksiä käytävillä. Kaveripiirini ei ole
vielä vakiintunut ja se on suurin jännityksen aiheeni tulevaisuutta ajatellen. Keskustelun aloittaminen ja ylläpitäminen on etenkin
ranskaksi tosi vaikeaa. Yritän pysyä kuitenkin positiivisin mielin ja nauttia
niistä kohtaamisista mitä koulupäivien aikana tulee vastaan!
Loppuun vielä hassu huomio: täällä on todella paljon
liikenneympyröitä ja suurimmalla osalla niistä on nimet! Käytin ekat
koulumatkat kirjotellessa niitä ylös. Ja sit vielä enemmän loppuun pari mietettä
näiden viikkojen varrelta:
”Ylipäätään oon oppinut, että kaikkea pitää maistaa. Jos
joku kysyy, että pidätkö sienistä ja en ole koskaan pitänyt niitä herkullisina niin
parasta on vaan sanoa, että on ne ihan hyviä, syödään vaan. Kyllä niihin ajan
kanssa tottuu.”
”Tuntuu, että oon parempi ihminen, kun mulla ei oo sanoja valittaa.”
A bientôt!- Iiris
PS lukekaa Madelinen ja Senjan vaihtariblogeja! Madeline on Cahorsissa Ranskassa ja Senja Santiagossa Chilessä
